Takapihan Yrttikasvisivusto on nyt blogimuodossa täällä, jonne teidät ohjataan automaattisesti 15 sekunin kuluttua :)

 

Näillä sivuilla esitellään parikymmentä tuttua, koko Suomessa yleistä kasvia joita jokainen voi löytää vaivatta vaikkapa takapihaltaan. Useimmat varmasti tunnistavat nämä kasvit mutta harva tietävät mihin kaikkeen niitä voi käyttää; monet puutarhan rikkaruohot kelpaavat sekä lääkitsemiseen että suoraan ravinnoksi.
Yrttilääkintä on terveellisempi, taloudellisempi sekä ekologisempi vaihtoehto teollisesti tuotetuille synteettisille lääkkeille ja niillä voi lääkitä melkein kaikkia vaivoja flunssasta peräpukamiin. Lääkkeinä yrtit eivät kuitenkaan ole niin nopeavaikutteisia ja voimakkaita kuin teollinen tavara, niitä täytyy käyttää pidempiä aikoja säännöllisesti ennenkuin tuloksia voi havaita. Vakavissa sairauksissa kannattaa kuitenkin neuvotella ensin lääkärin kanssa eikä turvautua omaan diagnoosiin. Myös raskaana olevien ja imettävien naisten kannattaa olla varovaisia ja tutustua käyttämäänsä kasviin perusteellisesti etukäteen.

Itse innostuin yrteistä jo pienenä kerätessäni puutarhastamme teeaineksia. Viime vuosina pikku harrastus on syventynyt elämäntavaksi ja viime kesät olen viettänyt luonnossa kulkien ja kasveja tutkien ja keräillen. Yhdistäessäni tähän harrastukseen toisen intohimoni valokuvauksen saivat nämä sivut alkunsa. Toivottavasti niistä on paljon hyötyä mahdollisimman monelle. Pysykää terveinä ja jakakaa tietouttanne!

Sivujen suunnittelu, toteutus ja valokuvat: Heli Hintikka / Pixheli tmi

Kuvat on tekijänoikeislain nojalla suojattu. Jos haluat käyttää kuvia jossain muussa kuin yksityisessä käytössä, ota ensin yhteyttä.

Viimeisin päivitys: 12.6.2007

Lähteet:

Hoppe, Elisabeth. 2003. Yrttikirja. 2.painos. Helsinki: Tammi. ISBN 951-31-2660-9
Hiltunen, Raimo. Holm, Yvonne. 1994. Luonnonläkkeet. Helsingin Yliopisto. ISBN 951-45-6629-7
Raipala-Cormier, Virpi. 1998. Luontoäidin kotiapteekki. 4. painos. Juva. WSOY. ISBN 951-0-20985-6
Tolvanen, Mattias. 1995. Toivo Rautavaaran terveyskasvikirja. WSOY. Porvoo.
Feilberg, Jon. Overgaard Christensen, Jens.1999. Kielo ja kissankello. WSOY. Porvoo