2007-2023
Meni näemmä yli puoli vuotta ennen kuin pystyin tekemään tämän päivityksen rakkaan kissakaverini poismenosta. Lissu piti lopettaa keväällä 2023 suolistosyövän saatua otteen muuten niin hyväkuntoisesta kissavanhuksesta, jossa ei kyllä muita vanhuuden merkkejä juuri näkynyt. Lissu oli todella älykäs, sopeutuvainen ja oppivainen kissa joka jäi ihmisten mieliin renkaan läpi hyppäämistempullaan sekä ärhäkästä MRÄY!stään. Tässä Lissun matka reissukissaksi kuvien kera.
Lissu aloitti reissaamisen harjoittelun jo kauan ennen Ekin hankintaa yhdessä edesmenneen kissakaverinsa, Paavon, kanssa. Kuskailin kissoja mökille ja äidin luo Ouluun yhdessä isossa kuljetuskopassa, koska ne saivat turvaa toisistaan ja olivat rauhallisempia. Kopassa ne asettuivat aina niin, että Paavo oli etummaisena ja Lissu makoili etutassut ja pää sen päällä. Jos tie oli yhtään mutkitteleva, Lissu alkoi herkästi kärsimään matkapahoinvoinnista ja oksensi usein Paavon päälle. Paavo herrasmiehenä ei ollut moksiskaan. Matkapahoinvointiin löytyi myöhemmin hyvä lääkityskombo pahoinvointilääkkeestä ja kevyesti rauhoittavista valmisteista.
Kun päivitin pakettiautoon, huomasin että Lissu ei voinut sen kyydissä läheskään niin helposti pahoin. Hommasin sille sviitiksi ison koiranhäkin, jonne mahtui ruokakupin lisäksi pieni kissanvessa. Vessan lisääminen lisäsi Lissun matkustusmukavuutta huomattavasti, koska sen ei tarvinnut enää pidättää hätäänsä, eikä minunkaan arvuutella että mitähän se nyt huutelee. Kun koko komeus käärittiin vielä Lissun lempivilttiin, niin matkustaminen alkoi sujumaan hyvinkin miellyttävissä merkeissä: häkissä jopa syötiin, kellittiin selällään ja kehrättiin. Yleensä sijoitin häkin vänkärin paikalle niin, että pystyin ajaessakin rapsuttelemaan Lissua kaltereiden välistä ja palkkaamaan herkuilla.
Lissun kanssa ehdittiin opettelemaan myös puskaparkkeilua. Puskareissuilla Lissua ei juurikaan kiinnostanut ulkoilla päiväsaikaan jolloin se joko nukkui tai kyttäili auton ikkunoista metsän menoa. Jos sivuteltta oli pystytetty, se myös tykkäsi chillata siellä minun kanssani. Illan hämärtyessä se aktivoitui ja alkoi vaatimaan ulos, joten valjaat niskaan ja seikkailemaan! Se ei kertaakaan saanut tarpeekseen yökävelystä, vaan se piti aina kantaa takaisin autoon jotta olisin itse päässyt nukkumaan. Yöt se nukkui tyynylläni tai peittoni alla jos oli viileää. Pari kertaa Lissu pääsi livahtamaan karkuun ovesta, mutta ei tajunnut olevansa vapaa ja sain sen helposti kiinni käyttäytymällä normaalisti. Vieraita ihmisiä se kammosi, joten retkipaikan piti olla rauhallinen. Olen nähnyt paljon reissukissoja joita pidetään vapaana, mutta itse en uskaltanut sitä koskaan edes kokeilla.
Parhaat reissumuistot jäivät Saimaalta. Lissu rakasti yöllisiä kävelylenkkejä hiekkarannalla ja opetteli juomaan suoraan järvestä. Se jopa oppi jopa tekemään tarpeensa hihnassa ulos, mistä mami oli suuresti ylpeä.
Vanhankin kissan saa siis opetettua reissaajaksi, jos sillä on siihen sopiva luonne. Kissasta on seuraa ja hupia, mutta täytyy myös todeta, että se on myös stressaava tekijä, sitä kun ei voi jättää kauaksi aikaa yksin, varsinkaan kuumalla kelillä ja sen tarpeista huolehtiminen on haastavampaa kuin kotona. Isossa matkailuautossa homma oisi sujunut takuulla paremmin kuin muutaman neliön kopperossa. Reissut tehtiin aina Lissun ehdoilla ja sen vointia seuraten, en missään nimessä pakottanut sitä mihinkään (paitsi olemaan häkissä matkan ajan) ja olisin lähtenyt heti kotiin jos sen olo olisi näyttänyt huonolta.
Minulla on valtava ikävä Lissua edelleen, eikä tätä postausta kuivin silmin kirjoitettu. Paljon rapsutuksia, seikuutioita ja yöhiippailuja sinne missä oletkin, rakas Lissu <3